hei, olen täällä taas
kirjoittamassa rakastumisesta
mutta oudoimmalta siinä,
että putoaa taas samaan kuoppaan
ei tunnu tämä tuttuuden tunne
vaan se, että tällä kertaa
jokin minussa ei pelkää
jokin sinussa pitää minut turvassa
enkä tarvitse enää
näitä muureja
kun lepään sinussa
on kuin kuulisin haavojen parantuvan
sydäntä melkein särkee se,
ettei siihen satu
joku ajatus
jossain taustalla
yrittää ihmetellä ja kyseenalaistaa
mutta se tuskin kuuluu
tämän pehmeyden keskellä
en taida edes välittää siitä,
että tämäkin päättyy joskus
ehkä olen ansainnut
olla hetken onnellinen
