arvet tienviittoina niskasta kyljen kaareen
on kuin lukisin kirjaa, jonka merkkejä tunne en
ja jonka sanoma mysteeriksi jää
olet lämmin siinä sylissäni
mutta minä kurotan niin kovin kaukaa,
että tähdetkin loistavat lähempää
ja sitten, kun melkein hukun
irrallisuuteni määrään
sinä käännyt unisena sylissäni
ja käperryt tiukasti ympärilleni
huulesi koskettavat kaulaani
ja hengityksesi ihollani
sytyttää tähtitaivaankin hehkumaan
en tunne tätä kirjoitusta
enkä osaa oikein rakastaa,
mutta tiedän: tahdon oppia
sinun karttaasi lukemaan
ja sen kartan kanssa kulkea
halki jään ja kylmän taivaan
läpi toivottomuuden maan
tahdon oppia uskomaan,
että jokin niistä kartan kuvioista
myös minua tarkoittaa
