aamuyö

haluaisin ikuistaa tämän olotilan
muistaa aina, miten onnellinen
ja kokonainen minä olin
heinäkuisessa aamuyössä
kun aurinko valaisi jo taivasta
metroradan takana
värittäen pilvet
ja ihan pian puiden latvat
lämpimällä punallaan

haluaisin tallentaa kaiken siitä,
miten ajatukseni liikkuvat
huoneeni rauhassa kuin pääskyset
näennäisesti sinne tänne
mutta tarkoituksen vetäminä yhtä kaikki
tarkoitusta en vielä näe
näen vain odotuksen ja sykäyksittäin
todeksi muuttuvan minuuden
- ainako olen vain melkein perillä?

tietoisuuteni toisella laidalla
on jotain totta ja kaunista
vaan sen toista äärirajaa
painaa lause, jota en malta lopettaa
minä levitän käteni äärimmilleen
ja yritän koskettaa taivasta
joka vaalenee myös sieluni aamussa
eksyisin omiin ajatuksiini
ellet seisoisi niiden keskellä
hymyillen
kuin demoni