Tänä aamuna maa oli peittynyt jäähän
astelin varovaisin askelin huurteisessa maailmassa
hengitykseni höyrysi aamuauringon säteissä
kukkaset kantoivat kuolemansa kauniina
Kuinka ne pitävätkin päänsä pystyssä,
vaikka niillä ei ole mitään mahdollisuuksia?
Oli aivan hiljaista
ja minä kuuntelin, kuinka vaahteranlehdet
yksi kerrallaan irrottivat otteensa oksastaan
ja hitaasti leijailivat maahan
Kuinka ne osaavatkin vain päästää irti,
kun niiden aika on tullut?
Päivän mittaan aurinko lämmitti maan
ja sulatti riitteen kaiken yltä
kukat nostivat kasvonsa lämpöä kohti
ja vaahteranlehdet säkenöivät syysväreissään,
kieppuen ilman halki kohti loppuaan.
Katselin, kun ne nauttivat viimeisestä päivästään
ja mietin, miksen ole kuin kuoleva kukka
miksen lennä kuin kellastuva lehti
Miksi ne saavat luopua ja kuolla
ja minä jään pimeään seisomaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti