Aamulla mietin kuinka pitkä matka onkaan
taivaanrantaan,
siellä pilvet raottavat verhojaan
ja kaatavat valoa päälle maan
Päivällä mietin kuinka kauan tässä kestää
niin väsyttävää
on kantaa tätä ikävää
surua, murhetta jäytävää
Illalla mietin kuinka vähän yritin
kun minä unissanikin
niitä samoja reittejä kuljin
kuin eilisen avoimin silmin
Yön laskiessa mietin kuinka paljon antaisinkaan
jos kaikesta huolimatta saisin taas syliisi nukahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti