et ota minusta mitään
silloin harvoin, kun sisälläni
päästän sinut käymään
en mistään niin hämilleni
mene kuin sinusta siinä
vaiteliaana, raukeana
silmät niin pehmeinä
epätodellisen oikeana
et millään piirrät minusta kuvan
sitten kuin huomaamatta lähdet
ei minkään näen jäljissäsi leijuvan
hiljaa syttyvät sisälleni tähdet
näin ulkoiseksi, näkyväksi muutit sen, mikä ei ollut mitään
katseellasi kirjasit valon elämään ja elämään myös minä jään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti