ariadne

Juuri nyt sinä olet kultainen lanka
joka on sidottu kiinni minun sydämeeni
Sinä olet se mantra ja taika
joka on painettu kiinni minun sieluuni
Se siinä hohtaa, lähtee rinnasta
ja näyttää tien, jota seurata
pois tästä likaisesta sumusta
kauas kaikesta sokeasta ja pahasta
Aamuun on vielä aikaa
mutta jossain taivaan takana
on se maailma, jossa kultaa
hehkuu kaiken kattona
      ja jossa taikuus tekee kaunista
      myös vanhasta, raskaasta taakasta

luovuttamisesta

sitä päästää irti kaikesta
leikkaa kätensäkin irti
etteivät ne mihinkään tarttuisi
irroittaa irroittamasta päästyään

sitä luovuttaa taisteluissa
joita ei voi voittaa
ja sitten niissäkin,
joita ei ole edes aloittanut

kunnes lopulta tulee se kohta
jossa ei jaksa enää edes luovuttaa
se kohta, jossa joku muu tarttuu
näihin käsiin ja luottaa

että näilläkin käsillä
voi vielä silittää

Tee sillä tiedolla mitä haluat

Minä otan sen käsieni väliin
varovasti kuin varpusen
Se tärisee minun sormissani
Vai oman pelkoniko vain tunnen?
Se on lämmin ja elävä,
mutta niin kovin hauras
Sen sydän pamppailee vimmatusti
Vai omaa sydäntänikö kuuntelen?

Nostan sen lähelle itseäni
Painan rintaani vasten
Se lehahtaa sisään sydämeeni
ja tekee ihmetyksestäni
itselleen kodin sinne,
missä tyhjyyden sisällä
syttyy hiljakseen tähtivaloja
kuin vastaamaan
sen hehkuun valkeaan

Kirjoitan

Kirjoitan pahasta,
joka nukkuu syvällä sisällä tässä peruskalliossa
Kirjoitan siitä,
kun varjo herää ja nousee peittämään
kaiken mikä kasvaa
Kirjoitan elämästä pimeässä,
jossa vain veri ja kipu ovat totta

Kirjoitan toivosta,
jota ei ole
Kirjoitan valon muistosta ja siivistä,
joita se joskus kultaa hehkullaan
Kirjoitan uskosta,
joka elää syvimmässäkin yössä
eikä suostu kuolemaan

Kirjoitan hiljaa vaipuvasta hämärästä
Kirjoitan aamusta,
joka koittaa sittenkin
Kirjoitan katseesta,
joka läpäisee tummien varjojen verhot
ja päästää valon virtaamaan

Kirjoitan mahlasta,
joka kuohuu kevään ihmeessä
Kirjoitan lämmöstä,
joka sulattaa syvimmänkin jään
Kirjoitan varoen ja salaa siitä,
kun toivo syntyy uudestaan

Ja sitten, sitten minä kirjoitan
rakkaudesta

kysymyssanoja rakkaudesta

Minkä tähden se, että olet olemassa
saa minut siirtämään vuoretkin paikoiltaan
Miksi sinun hymysi lupaus kantaa minut
vaikka maailman toiseen laitaan
Miksi vain silloin, kun rakastan
saan hetken aikaa olla
tuhat kertaa tuhatkertaisesti
parempi versio parhaimmasta versiostani
Mikä on se ihme sinussa,
joka saa minut pystymään melkein mihin vaan
Mikä on se ihme minussa,
jonka sinä herätät itsekkäästä unestaan

Kuka on tämän lempeyden takana
Kenen käsissä kaikki tämä vihlova hellyys
Keneltä sait luvan tehdä minusta näin hauraan
Ja miksi hauraus tekee minusta
näin jalokivenkirkkaan
Jalokivenkirkkaan
ja syvän kuin vesi

Syvemmälle

Miksi tyytyä kuvajaisiin
pinnoilla tummien lähteiden
solinassa vuoripurojen
tai heijasteessa järvenselän

Olen itse uinut syvissä vesissä
mutten toisen pinnan alle
ole kuin harvoin koskettanut

Sinun silmiisi hukun
kuin kesäsateeseen
Astun verhoon vesiputouksen
sinuun suin päin sukellan
Eikä yksikään puro tai järvi
enää janoani tyydytä
Mereesi haluan
pintasi alle
Syvemmälle

ovenraosta

avaat oveni yllättäin
varoittamatta, koputtamatta
minä heittelen sinua päin
kenkiä eteisen lattialta

kiipeän takkeja pitkin
ylös asti naulakkoon
huivien lomasta yksin
yritän lähteä lentoon

mutta valun vaan
ovimaton alle
jään sinne makaamaan
kylmälle lattialle

sinä tulet viereeni
käyt selällesi matolleni
katselet kanssani kattoa
sen hilseilevää maalia

                       ja  kiität uudesta
                           näkökulmasta

kun tuolit katosivat maailmasta

kannoit tuolisi ulos ovesta

jo vuosi sitten, ainakin

olen istunut toisilla tuoleilla

niillä, joilla sinäkin istuit

tänään nekin lähtevät

lasken reppusi takakonttiin

eikä mikään ääni koskaan

ole niin lopullinen kuin

sulkeutuvan oven ääni

tässä tuulisessa kesäillassa

kävelen sisälle yksin

kyyneleet silmissä

mutta todellisuuden tajuan vasta

kun katson huoneeseen

minulla ei enää ole tuolia

jolla istua

vähät pikkuesineistä

vähät suuremmista

en välitä edes mikrosta

minulla ei enää ole tuolia

jolla istua

käsi kädessä

istun tässä ja katson itseäni
minun elämäni
näissä käsissä
ihan omissa

nämä kädet ovat niin pienet
minä mietin
eihän niihin mahdu
kaikki se,
mitä tahtoisin kantaa

miten tällaisilla käsillä
rikkinäisillä
voi pitää toisen kädestä kiinni

silti minun käteni kaipaavat sinun käsiäsi
koska kaksin käsin jaksaa kantaa
melkein mitä vaan

minun käteni
jaksavat enemmän
koska sinun kätesi
ovat olemassa