kannoit tuolisi ulos ovesta
jo vuosi sitten, ainakin
olen istunut toisilla tuoleilla
niillä, joilla sinäkin istuit
tänään nekin lähtevät
eikä mikään ääni koskaan
ole niin lopullinen kuin
sulkeutuvan oven ääni
tässä tuulisessa kesäillassa
kävelen sisälle yksin
kyyneleet silmissä
mutta todellisuuden tajuan vasta
kun katson huoneeseen
minulla ei enää ole tuolia
jolla istua
vähät pikkuesineistä
vähät suuremmista
en välitä edes mikrosta
minulla ei enää ole tuolia
jolla istua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti