Vieläkin se vavahtelee minussa
Järisyttää maailmaani
Mutta ei niin kuin luonnonvoima
Eikä mikään mullistus
Vaan niin kuin silitys
iskusta säikähtäneellä iholla
Niin kuin suudelma siellä,
missä hiljattain kasvoi vain lyöntejä
Niin kuin hento heilahdus oksalla,
jolta lintu juuri lehahti lentoon
Päivä päivältä se lentää takaisin sisääni
Välittämättä muureista, joita pelostani rakennan
Vääjäämättä sortumaan
Ei se minuun mahdu,
se on suurempi mitään
Kalleinta, mitä osaan kuvitella
Mahdotonta arvottaa millään minkä tunnen
Se lentää taas sisään
ja minä vavahtelen
jälleen sortuvat yhdet muurit
siellä missä se levähtää
Tärisen raunioiden keskellä
Hiljalleen ymmärrän
Ei sitä varten voi mitään rakentaa
Se on tehty lentämään
Ja se tahtoo myös minun
Lopultakin liitävän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti