Näyttämö on tyhjä
ja kaikki ihmiset poistuneet
katsomossa tuoksuu unohdus
ja punaisella matolla
on kuihtuneita käsiohjelmia
Kuljen takahuoneeseen
siellä tuolin selkänojalla
lepää unohdettu takki
Peilipöydällä mustasulkainen viuhka
ja roskakorissa
kimppu kukkia
Askeleeni kaikuvat
käytävien hiljaisuudessa
nousen puiset portaat
lavasteiden taakse
jos nyt suljen silmäni
voin kuulla odotuksen
pidätetyn hengityksen
Verhot ovat pölystä raskaat
takaseinään maalatun ikkunan
maali hilseilee
eikä sieltä näe enää mihinkään
Seison näyttämön keskellä
ja kumarran syvään
kolme kertaa
en kenellekään
Suljen silmäni
ojennan käteni
olen unikuvissa hetken
siellä sinä otat kiinni
ja me pyörimme kuin
pölyhiukkaset ilmassa
kuin näyttelijät
maailman kauneimmassa sadussa
päättymättömässä tarinassa
Löydän itseni istumasta
näyttämön lattialta
nostan katseeni yleisöön
ja sinä katsot sieltä minuun
Tarina ei päättynyt
mutta sinä siirryit katsomoon
Verhot lipuvat väliimme
Näyttämöllä on pimeää
Salissa syttyvät valot
Sinä lähdit, minä jään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti