Viimeinen kerta

Isku tulee suoraan kasvoihin ja hätkähdän, vaikka itse sitä pyysinkin. Hampaani painuu huulen sisäpintaan ja tunnen veren purskahtavan suuhuni. Lyönti on ohi hetkessä, mutta sen paino tuntuu pitkään kuumana poskellani. Mies lyö oikein. Siksi minä täällä käyn. Kun hän sitoo varmoin ottein minut kattoon ruuvattuun rautalenkkiin, tunnen lihasteni rentoutuvan. Hetken aikaa minä olen irti todellisuudesta ja kaikista niistä valinnoista, joita siinä luoviminen vaatii. Suljen silmäni ja otan toisen iskun vastaan ääntäkään päästämättä. Kolmannen kohdalla suustani purkautuu käheä nyyhkäys.

Sitä voisi luulla myös nauruksi. Joskus se onkin, muttei tänään. Tänään Mestari lyö lujempaa.

Jälkeenpäin pukuhuoneessa istun mitään ajattelematta, kun palvelijatar hieroo ruhjeisiini salvaa. Hänen pehmeiden käsiensä alla olen sulaa vahaa ja nautin viimeisistä kivun aalloista. Tyttö auttaa lopuksi vaatteet päälleni ja kumartuu edessäni, kun kävelen varovaisin askelin ulos. Kiitän hiljaa ja hymyilen hänelle hyvästiksi. En tule enää uudestaan.

Ulkona sataa. Vesipisarat tuntuvat liian voimakkailta aralla iholla, joten vedän hupun pääni suojaksi. Päätän kävellä kotiin. Kerta on viimeinen ja haluan nauttia sen jälkimausta niin pitkään kuin mahdollista. En jää kaipaamaan Mestarin ammattimaisen tunteetonta käsittelyä, mutta tiedän etten tule enää kokemaan sellaista missään. Jatkossa minua satutetaan vain yhdellä ehdolla.

Matkalla sade lakkaa ja auringonsäteet hiipivät valaisemaan iltaa. Seison pihalla hetken kuuntelemassa avonaisesta ikkunasta kantautuvaa pianonsoittoa. Kun sonetin viimeiset sävelet kajahtavat ilmoille, työnnän oven auki ja astun sisään uuteen kotiini.