Kivun anatomiaa

Mä haluaisin lyödä sua, se sanoi.

Kun sanojen läpi tunkeutuva merkitys lopulta ehti aivoihini asti kolme päivää myöhemmin, oli veressäni vähemmän välittäjäaineita ja enemmän todellisuutta. Siitä päivästä on nyt viikko. Edelleenkään en tiedä, kuinka käsitellä tuollaista yksinkertaista lausetta. Sen monimerkityksellisyys on tasolla, jolla en itsekään enää löydä langan alkua tai loppua. Niin paljon kuin uskonkin Kukkasilmän kykyihin, en usko sen hetkeäkään ymmärtäneen mitä sanoi.

Kipu piirtää minun todellisuuteni rajat. Viilto ihollani on viilto maailmassa, vuotava veri poistuva paha. Isku kasvoilleni kertoo minulle missä minä lopun ja maailma alkaa. Näen epäuskoisuuden kasvoillasi ja kyllä, se sattuu. Kyllä, se on epämiellyttävää ja äkillinen kipu saa kyyneleet silmiini. En minä pidä kivusta. Minä vain nautin siitä tavalla, jolla nautin jääkylmään veteen hyppäämisestä ja sieltä nousemisesta. Siinä on aina alku ja loppu, jotka piirtävät rajat sille, mikä minä olen. Kihelmöivä euforia tuskan ja orgasmin välissä, siinä hetkessä ennen hengenvetoa ja juuri sen jälkeen. Tyhjyys toimintojen välissä. Matka yhdestä sydämenlyönnistä toiseen.

Jotkut rakentuvat sävelistä, toiset sanoista. Kaikki me kai olemme intervalleja todellisuuksia määrittävien merkkien sinfoniassa. Minun intervallini koostuvat kivusta, niin kovin kuin välillä sitä vastaan pyristelenkin. Antautuminen tekee siitä vain vielä suloisempaa. Enimmäkseen minä antaudun omille kasvukivuilleni, omien tekojeni piiskaniskuille ja mieleni mustalle nyrkille. Vain harvoin tarvitsen ketään kertomaan, miten päin maailmani tulee olla.

Kun mustanharmaat sulkani työntyvät ihoni lävitse, tunnen tuskan ja tiedän, kuka olen. Kun siipeni lyövät ilmaa alleen, huutavat tottumattomat lihakseni kuin rastaat takapihan pensaissa ja olen taas kokonainen. Kylmä viima leikkaa silmiäni ja kyyneleiden läpi minä katselen, kuinka maailman vedet virtaavat loppumattomassa kierrossa kuin veri sisälläni. Jälleen ihoon laskeutuessani särkee jokainen soluni, enkä epäile niiden viisautta. Kivusta on tehty tämä lintu ja kivussa on sen kauneus.

Ja Kukkasilmä, auringon lapsi, haluaisi lyödä minua? Nauraisin ääneen, ellen kaipaisi niitä iskuja kuin hukkuva kaipaa ilmaa.