Meidän välillämme ei ole runoutta.
Meidän välillämme on kyllä kemiaa, mutta runoutta ei suhteeseemme mahdu. Eivät kulje lyyriset säkeet katseissamme eikä soi korkea laulu kosketuksissamme. Me olemme fysiikkaa ja tiedättekö, minä pidin aina enemmän kirjoittamisesta kuin tieteestä.
Olen kyllä yrittänyt, mutta jokin sinussa vetää minut maan pinnalle ja hiukan irralleen. Olen lauma toisiinsa törmäileviä molekyylejä, jotka eivät ole ihan varmoja miksi olla juuri tässä ja nyt. Sitten kosketat ja aivokemia ajaa yli abstraktioista. Kemiaa. Sitä sun mielesi on ja sitä sun koskettaminen.
Olisin turhautunut, jos tosiasioista voisi valittaa. En valita. Kai sen joskus on mentävä näinkin. Nyt ainakin tiedän, että kaipaan elämääni epiikkaa, tahdon tunteistani runoelman, suhteistani sinfonian. Mielettömän vapaan jazzin sävytteisen henkilökohtaisen Kalevalan.
Pitäkää halunne ja hormoninne. Mä runoilen elämästäni sellaisen eepoksen, että toivoisitte syntyneenne tarinaksi tekin.
---
Oheinen ohjenuoranasi
tanssi tavuja taivaalle
vältä niitä, jotka värise eivät
runojesi edessä empivät
Sinä olet tarina vailla loppua
ja tarinat,
tarinat haluavat toteutua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti