kuinka minä vihaan ihmisiä
ja tämän lajin loputonta itsekeskeisyyttä
sitä kuinka ne leviävät kuin syöpä
ja peittävät alleen kaiken sen mikä elää
jos voisin juuri nyt päättää
minä poistaisin ihmiset maailmasta
ja antaisin Maalle kevätlahjan:
tahra on yhä kauniissa kehossasi
mutta enää se ei leviä
ei enää asfalttia valtaamassa alaa
ei myrkkyjä ilmaan tehtaiden piipuista
ei hetki hetkeltä pienenevää metsää
ei ihmisen toimiin kuolleita olentoja
ei tuhottua maata tai pilattua vettä
ei muovia kuorruttamassa maata
vaan aikaa antaa sen kaiken kasvaa umpeen
ja haavojen parantua hiljaisessa sateessa
tilaa kasvien vallata maailma takaisin
mehiläisten palata pihoille ja lintujen rakentaa pesänsä parvekkeelle
eläinten hiipiä pitkin katuja ja hyönteisten kuhista kauppakeskuksissa
näkyköön jälki meistä silti aina jossain, ettei kukaan kuvittelisi
toisten yli kiipeämisellä olevan jotenkin hyviä seurauksia
eikä idea ihmisestä ole niin huono
se vain ei toimi käytännössä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti